Kasinosankarin työkalut

Eri elämäntilanteet ja tapahtumat vaativat erilaisia työkaluja ja kaikkea ei saa rautakaupan hyllystä. Saatat saada kutsun esimerkiksi polttareille, jotka vietetään loisteliaasti kasinolla. Kohdekasino voi sijaita Suomessa tai kenties matkaatte porukalla vaikkapa Vegasiin suurten pelipöytien ääreen. Oli tilanne kumpi tahansa, ota tästä talteen hyvät vinkit ensikertalaiselle:

Pukeutuminen on kaiken a ja o. Kasinolle ei lähdetä shortsit tai lenkkarit jalassa, vaan noudatetaan ”casual but smart” –periaatetta. Pitkät, siistit housut, kuten ehjät farkut sopivat tähän tyyliin mainiosti. Hillitty ja rento kauluspaita kruunaavat huolettoman, mutta fiksun vaikutelman. Kiinnitä ehdottomasti huomiota myös kenkiin. Siistit ja ehjät nahkaiset vapaa-ajan kengät ovat tähän tilaisuuteen omiaan.

Kasinolle voi myös pukeutua viimeisen päälle, sillä minkäänlaista ylärajaa pukukoodiin ei ole asetettu. Saatat kohdata naisia iltapuvuissaan ja miehiä frakeissa, joten aivan hyvin voit itsekin ottaa ilon irti tilaisuuteen pukeutumisesta, jos vain mieli tekee. Polttariteemakin voi rakentua juhlapukeutumisen ympärille.

Las Vegasilta löytyy myös kasinoita, jotka hyväksyvät nykyään myös rennommin pukeutuneet asiakkaat. Nämä ovat monien suomalaisturistien suosiossa varmasti juurikin helppoutensa vuoksi.

Vaatetuksen lisäksi kasinoillanviettoon tulee varata lompakko, maltillinen mieli ja taito lopettaa, kun on voitolla tai kun häviö alkaa liiaksi kuristaa kurkkua.

Nettikasinolla taas pukeutumisen ei ole niin väliä, sillä voit pelailla anonyymisti kotisohvalta vaikka aatamin asussa ketään sen kummemmin häiritsemättä. Työkaluiksesi tarvitset tietokoneen tai mobiililaitteen, nettiyhteyden, verkkopankkitunnukset tai jonkin muun sähköisen maksuvälineen sekä yllä mainittua malttia ja taitoa lopettaa ajoissa. Lisäksi, jos innostut nettipokerista, voit kokeilla myös erilaisia teknisiä apuvälineitä, kuten apuohjelmia, jotka laskevat todennäköisyyksiä pelin helpottamiseksi.

Parhaat nettikasinot löydät erilaisten kasinosivustoihin erikoistuneiden nettisivujen avulla. Pelipaikkaa etsiessä kannattaa kiinnittää huomiota kasinon lisensseihin, jotka takaavat turvallisuuden ja valvotut olosuhteet. Myös bonustarjouksissa on huomattavasti eroja. Samojen sivustojen kautta löydät myös parhaat pokerisivustot ja vertailujen kautta on helppo suunnistaa itselleen sopivammalle pelimestalle.