Netistä löytyy kaikkea kivaa – viisi vinkkiä arkeen

Netti on nykyään meillä mukana koko aika, siksi tilastotkin jo kertovat, että 92 % suomalaisista käyttää internettiä viikoittain. Eroa tietenkin on, eli nuoret aikuiset lähentelevät jo 100 % kun taas yli 70-vuotiaissa ollaan siellä reilun 20 % tasolla. Samalla kun netin käyttö lisääntyy, lisääntyy myös mobiilikäyttö ja käytämme nimenomaan mobiililaitteita niin maksamiseen kuin viihteeseen.

Ilmaiseksi saa ja rahalla pääsee

Vanhat sananlaskut saavat uusia muotoja, kun leikitään netin ihmeellisessä maailmassa. Sanonnat kuten ei ole ilmaisia lounaita alkavat olla kohta jo mahdollisia, sillä pientä vaivaa vastaan on netistä mahdollista jo nykyään saada rahanarvoisia etuja, kuten käyttämällä Unibet Bonuskoodi. Bonuskoodi tarkoittaa yleensä nettisivustoilla sitä, että sillä saa alennuksia, on sitten kyse edellä mainitun sivuston rahapeleistä, tai vaateliikkeiden tarjouksista. Tähän liittyykin vinkkimme. Jos haluat ostaa vyön tai kellon edullisesti ja sinulla on Facebook profiili. Kiertele vähän aikaa normaalilla nettiselaimella eri nettikauppojen sivustoja etsien vyötä, ja kelloja ja palaan sitten Facebookiin. Jos sinulla ei ole ollut mitään ingognito tilaa selaimessasi, saat nyt Facebook aikajanallesi eli seinällesi tarjouksia ja mainoksia juuri vöistä ja kelloista, ja saatat löytää oikeasti edullisen vaihtoehdon. Usein saattaa käydä niinkin, että olet juuri tilannut jostain verkkokaupasta, vaikka paidan ja palaat Facebookiin ja näet saman paidan mainoksessa, mutta sen yhteydessä onkin bonuskoodi, jolla olisit saanut paitasi 20-30 % halvemmalla, joten tuon pieni etsintä + sitten Facebook kannattaa tehdä siis etukäteen, ennen kuin ostaa.

Kuukaudeksi ilmaista katseluaikaa

Televisiosta tuli juuri mainos, miten voit katsella suoratoistokanavaa kaksi kuukautta yhden kuukauden hinnalla. Se on itseasiassa sama tarjous, mikä on ollut jo vuosia, mutta kun otat sen netistä suoraan, saat sen muodossa ”katsele ensimmäinen kuukausi ilmaiseksi”. Suoratoistopalveluissa on se pikkuinen juttu, että sinun pitää yleensä antaa sinun luottokorttisi numero, kun teet suoratoistokanavien tilauksen, vaikka saat ensimmäisen kuukauden maksutta. Nimittäin tilaus jatkuu automaattisesti, jos et muista lopettaa sitä juuri ennen ensimmäisen kuukauden loppumista. Tilaus jatkuu kuukausikohtaisesti, eli et yleensä sitoudu vuosisopimuksiin, mutta tuollainen 5-10 euron kuukausimaksu hukkuu helposti muiden laskujen joukkoon, varsinkin jos se menee kortiltasi automaattisesti. Mutta jos haluat katsella suoratoistoa sen yhden kuukauden maksutta, muista lopettaa tilauksesi ennen kuukauden loppumista.

Tietokone- ja mobiilipelit ilmaisina

Tämä on aika yllättävä muutos pelaamisessa. Voit ladata omalle kotikoneellesi tai mobiililaiteellesi ihan parhaitakin saatavilla olevia pelejä maksutta. Tässä ideana on se, että kun pääset pelin makuun, tulet ostamaan kaikkea pientä pelinsisäistä, vaikkei se olekaan mitenkään välttämätöntä. Mutta jos ennen ostit pelin, vaikka maksamalla kerran 39,90 euroa, voit nykyään huomaamattasi ostella kaikkea pientä peliisi ja käyttää kevyesti tuplaten rahaa vuodessa per peli. Siksi kiinalainen Tencent osti miljardeilla suomalaisen Supercellin, koska heidän pelinsä mobiilissa ovat juuri tätä ideaa.

Ammattilaispelaajaksi?

Suurin osa nykyhetken e-urheilu peleistäkin ovat ladattavissa maksutta, mutta se onkin sitten jo eri tarina, jos aiot lähteä esimerkiksi pelaamaan ammattilaisena Fortniten tai PUBG:n mobiiliversiota. Voimme kertoa, että ammattilaisuus vaatii oikeasti vuosien harjoittelun, ja vähintäänkin hyvää onnea, jotta saat näkyvyyttä ja pääset kunnon joukkueeseen. Parhaat suomalaiset e-urheilutähdet tienaavat miljoonia vuodessa, siis jo nyt lähelle parhaiden jääkiekkoilijoiden tienestejä.

Matkalle edullisemmin

Tiesitkö, että suomalaiset maksoivat vuonna 2019 enemmän netissä jo mobiilisti kuin kotikoneella. Suomalaiset maksoivat paljon nimenomaan matkoja. Matkoja etsitäänkin paljon netin matkailusivustoilta ja mökinkin varaaminen on nykyään yksinkertaista ja nopeaa netin kautta. Jos ennen kävelit matkatoimistoon, sait varmasti ammattilaista palvelua, mutta jos haluat nyt itse käyttää vähän enemmän aikaa, niin todennäköisesti saat tilattua oman seuraavan lomamatkasi edullisemmin netistä. Lue vain huolellisesti kaikki ehdot ja säännöt, ennen kuin teet tilausta tai allekirjoitat sopimusta.

VN:F [1.9.22_1171]
Edullisuus
Laatu
Monipuolisuus
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

About

View all posts by

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *